Venäjän mukaan Ukraina hyökkäsi maahan viime yönä sadoilla drooneilla.
Venäjällä Laukaansuun satamassa Suomenlahden rannalla sammutetaan Ukrainan ilmahyökkäyksen aikaansaamaa tulipaloa.
Leningradin alueen kuvernöörin Aleksandr Drozdenkon mukaan Laukaansuun tulipalo on saatu hallintaan eikä se ole aiheuttanut henkilövahinkoja. Kuvernööri ei tarkentanut, mihin osaan tai osiin satamasta hyökkäys osui.
Laukaansuu, josta Venäjällä käytetään nimitystä Ust-Luga, sijaitsee runsaan sadan kilometrin päässä Pietarista Suomenlahden etelärannalla. Se on Venäjälle hyvin tärkeä vientisatama, jonka kautta kulkee muun muassa öljyä, lannoitteita ja hiiltä.
Toissa päivänä kerrottiin, että Ukraina oli hyökännyt Primorskin eli Koiviston öljysatamaan Suomenlahden rannalla. Primorsk sijaitsee vajaan sadan kilometrin päässä Suomen rajasta. Suomen merivartiosto kertoi tuolloin STT:lle, ettei sillä ole havaintoja mahdollisista öljypäästöistä mereen.
Hyökkäys on saanut aikaan vahinkoja myös Viipurissa, kertoo uutistoimisto Bloomberg. Ukrainan asevoimat kertoi myöhemmin sosiaalisessa mediassa julkaistussa lausunnossa iskeneensä Venäjän valmisteilla olevaan sotilasjäänmurtajaan Viipurin telakalla yöllisessä hyökkäyksessä. Viestin yhteydessä julkaistiin kuva kallellaan vedessä olevasta aluksesta. Ukrainan mukaan kyseessä oli Purga-niminen partioalus, joka olisi soveltunut sekä jäänmurto- että sotilastehtäviin.
Asiasta kertovan ukrainalaismedia NV:n mukaan telakalle iskettiin drooneilla. Sosiaalisessa mediassa on julkaistu runsaasti paikallisten kuvia ja videoita iskujen jäljistä.