Alueen kuvernöörin mukaan Leningardin alueella ammuttin alas kymmeniä drooneja.
Ukraina kertoo tehneensä taas yöllisen drooni-iskun venäläiseen öljynjalostamoon Leningradin alueella lähellä Suomenlahtea, kertoo Kyiv Independent.
Ukrainalaislehden mukaan perjantain vastaisen yön iskun kohteena oli Kirishin kaupungissa sijaitseva Kinef-jalostamo, joka lehden mukaan kuuluu Venäjän kolmen suurimman jalostamon joukkoon. Jalostamo prosessoi vuodessa noin 20–21 miljoonaa tonnia raakaöljyä.
Kirishi sijaitsee runsaat sata kilometriä Pietarista kaakkoon. Ukrainan asevoimien mukaan jalostamon keskeiset osat vaurioituivat. Jalostamo valmisti laajaa kirjoa öljytuotteita, kuten Venäjän asevoimien käyttämää polttoainetta, Ukrainan asevoimat kertoi Telegramissa.
Leningradin alueen kuvernööri Alexandr Drozdenko kirjoitti Telegram-kanavallaan perjantaiaamuna, että alueella on torjuttu hyökkäystä ja pudotettu 36 droonia.
Iskuista Suomenlahden rannalle raportivat aiemmin perjantaina muun muassa venäläiset ja ukrainalaiset Telegram-kanavat. Tietojen mukaan iskuja olisi tehty Laukaansuun eli Ust-Lugan ja Koiviston öljysatamiin.
Ukrainan sotaa seuraavalla Exilenova-kanavalla julkaistiin video, jossa näkyy valtava tulipalo ja joka olisi saatetekstin mukaan kuvattu Laukaansuun satama- ja rautatiealueella.

