Kimi Räikkösen elämän valtasi suru 22. joulukuuta 2010, kun hänen Matti-isänsä kuoli 56-vuotiaana. Räikkönen kertoo tragediasta Kari Hotakaisen kirjoittamassa Tuntematon Kimi Räikkönen -uutuuskirjassa.
Pääkuvan video: Kimi Räikkösestä kertova kirja julkaistiin Helsingissä torstaina. Toimittaja Mervi Kallio keskusteli Räikkösen ja kirjailija Kari Hotakaisen kanssa teoksen sisällöstä.
Matti Räikkösellä oli valtava vaikutus Kimin uraan varsinkin sen alkuvaiheilla. Kartingympyröissä liikuttiin koko perheen voimin, ja Räikkösen vanhemmat "Masa" ja Paula panostivat voimavaransa ja rahansa poikiensa Kimin ja Ramin rakkaaseen harrastukseen. Vanhemmat opettivat pojilleen myös kovan työnteon merkityksen.
Masa oli myöhemmin ylpeä poikansa menestyksestä F1-sarjassa. Masan alkoholinkäyttö aiheutti kuitenkin isän ja pojan välille riitaa, mikä on jäänyt kaivelemaan Kimiä.
− Ei ikinä saisi jäädä riita selvittämättä ennen kuolemaa. Ja niin siinä just kävi. Niin kuin monissa elokuvissa. Sen riidan takia se oli paskamainen homma. Lähinnä mua vitutti, että se dokasi aika paljon. Mua vitutti, ettei se voinut lopettaa sitä. Ja se riita syntyi, kun se oli jonkun frendinsä kanssa ampunut savikiekkoja, juonut ja ammuskellut. Mulla meni hermot siihen. Mä kävin hakemassa kaikki aseet pois, ja se suuttui siitä. Se vitsaili kyllä sitten puhelimessa, että saatanan asejemmari, sillä tavalla hyvässä hengessä. Ja sanoi, että rakastaa minua, Räikkönen kertoo kirjassa.
Juttu jatkuu videon alla.


