Yhdysvaltojen vaalien pitäisi olla Euroopalle herätys ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä, kirjoittaa MTV Uutisten Eurooppa-kirjeenvaihtaja Janne Puumalainen.
Poliittiset johtajat ympäri Eurooppaa lähettelevät nyt onnittelujaan Yhdysvaltain seuraavalle presidentille Donald Trumpille.
Totuus kuitenkin on, että useimmat heistä olisivat toivoneet Kamala Harrisin voittoa. Tämä oli useimmissa maissa myös kansan mielipide.
Nykyinen varapresidentti Harris olisi mitä todennäköisimmin jatkanut presidentti Joe Bidenin Eurooppa-myönteisellä linjalla.
Trump taas on transatlanttisessa suhteessa konfliktihakuisempi ja ennen kaikkea arvaamattomampi.
Vaikka Trump tunnetaan nyt Euroopassa paremmin kuin kahdeksan vuotta sitten tullessaan ensimmäisen kerran valituksi, voi arvaamattomuus olla seurauksiltaan aiempaa vakavampaa.
Euroopassa riehuu sota. Vieläpä sota, jossa Yhdysvaltain tuki on ollut ratkaisevaa Ukrainan puolustautumisen kannalta.
Mitä tapahtuu Yhdysvaltojen tuelle Trumpin astellessa Valkoiseen taloon tammikuussa? Aikooko hän painostaa Volodymyr Zelenskyiä Ukrainan kannalta epäedulliseen ja epäoikeudenmukaiseen rauhaan? Tai neuvotteleeko Trump suoraan Venäjän kanssa Ukrainan pään ylitse?
Haudanvakavia kysymyksiä Euroopalle.
Lue myös: Kommentti: Ukrainalle koittavat arvaamattomat ajat – yksi asia määrittää Trumpin Ukraina-politiikan tyyliä ja tahtia
Ranska ja Saksa sisäpoliittisessa solmussa
Jos presidentti Donald Trump tyrehdyttäisi Ukrainan aseavun Atlantin takaa, ei Eurooppa näytä läheskään valmiilta korvaamaan sen jättämää aukkoa Ukrainan puolustuksessa.
