Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on ottanut puheissaan edeltäjänsä Donald Trumpin aiempaa suoremmin tähtäimeen. Siihen on useita syitä, kirjoittaa MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Janne Puumalainen.
Yhdysvaltojen politiikassa huomio alkaa viimeistään nyt kääntyä kohti marraskuussa pidettäviä välivaaleja.
Välivaalit, midterm elections, saavat nimensä siitä, että ne sijoittuvat presidentin virkakauden puoliväliin. Marraskuussa tulee kuluneeksi kaksi vuotta Joe Bidenin valinnasta ja kahden vuoden kuluttua presidentistä äänestetään uudelleen.
Välivaaleissa valitaan kaikki Yhdysvaltain kongressin alahuoneen edustajat sekä kolmannes senaattoreista.
Välivaaleja on perinteisesti pidetty eräänlaisena kansanäänestyksenä istuvan presidentin politiikasta. Sekin on melkein perinne, että istuvan presidentin puolue menettää välivaaleissa asemiaan kongressissa.
Edellinen kerta, jolloin presidentin puolue ei menettänyt välivaaleissa yhtään paikkaa kongressin kummassakaan kamarissa, oli vuonna 2002 George W. Bushin ensimmäisellä kaudella.
Kyseessä oli poikkeusaika, joilloin terrorismin vastainen sota sai kansakunnan kerääntymään johtajansa ympärille. Republikaanit saivat kaksi lisäpaikkaa senaattiin ja kahdeksan edustajainhuoneeseen.
Edellisissä välivaaleissa Donald Trumpin kauden puolivälissä republikaanit onnistuivat lisäämään kaksi senaattorin paikkaa, mutta menettivät edustajainhuoneessa jopa neljäkymmentä paikkaa.
"Ekstremismiä, joka vaarantaa tasavallan perustukset"
Torstai-iltana parhaaseen katseluaikaan presidentti Biden puhui Philadelphiassa Pennsylvaniassa, joka on yksi välivaalien ratkaisevista osavaltioista.
Puheen paikka Independence Hall oli valittu symbolisesti. Rakennuksessa kokoontuivat Yhdysvaltojen perustuslain laatijat.
Biden käytti suuren osan puheesta puhumalla uhasta, joka hänen mukaansa uhkaa maan demokratiaa ja perustuslakia.
