Uutisankkurina tunnettu Kirsi Alm-Siira nähdään syksyllä Tämä on tämä -ohjelmassa.
Uutisankkuri Kirsi Alm-Siira tekee täysin uuden aluevaltauksen Tämä on tämä -visailupaneeliohjelman juontajana. Kapteeneina ohjelmassa nähdään Kiti Kokkonen ja Joonas Nordman. Lisäksi mukana on kummankin kapteenin parina vaihtuva vieras.
Alm-Siira kuvaili MTV Uutisille elokuun kuvausten lomassa, että alkujännityksen ja -shokin kautta on tultu rauhalliseen tilanteeseen.
– Päätyöni uutisankkurina on sillä tavalla rutinoitunutta, että aina tietää, mitä minulta odotetaan. Tässä minulla ei ole ollut pienintäkään haisunäätää siitä, miten minun pitää homma tehdä, jotta se on hyvin tehty. Mutta kyllä se on alkanut siinä pikkuhiljaa muotoutumaan. En edelleenkään tosin tiedä, onko kaikki mennyt ihan nappiin, Alm-Siira kertoi kuvausten lomassa elokuussa.
Kuvauksissa erityisesti yksi asia on yllättänyt juontajan totaalisesti.
– Olen aina tiennyt, että Kiti Kokkonen ja Joonas Nordman ovat älyttömän fiksuja ja hauskoja, mutta en ole tiennyt, kuinka fiksuja ja hauskoja. Heidän huumoripankkinsa on ehtymätön. Olen ajatellut, ettei tuon hauskempaa juttua voi heittää, ja viiden minuutin päästä naurattaa vielä enemmän.
