Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru ilmoitti tänään tiedotustilaisuudessa, että jatkossa tartuntatautiviranomaiset määräävät karanteenin kaikille riskimaista tuleville matkustajille. Matkustajat on mahdollista ohjata myös pakolliseen koronatestiin.
Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila kertoo Ylen A-Studiossa, että kyseessä ei ole enää omaehtoinen karanteeni.
– Kyse on nyt tartuntatautilaissa määritellystä virallisesta karanteenista. Jos karanteeniin määrätään, se tulee tapahtumaan joko kotona tai henkilö voidaan eristään tarpeen mukaan sairaalassa, hän kertoo.
Karanteenien valvominen on Varhilan mukaan kuntien vastuulla, kuten tähänkin mennessä.
– Niitä henkilöitä, jotka ovat lääkärin määräämässä karanteenissa, valvotaan. Tartuntatautiviranomaiset esimerkiksi voivat soittaa karanteeniin määrätyille.
Varhilan mukaan on kuitenkin kyseenalaista, kuinka kuntien resurssit riittävät.
– Nyt tähän kuitenkin liittyy myös sanktion mahdollisuus, jos ja kun henkilö ei noudata karanteenimääräystä.
Lue myös: Ministeri Kiuru: Riskimaista tulleet voidaan määrätä jatkossa pakkokaranteeniin ja -testaukseen
Testaamiseen kentillä ei kapasiteettia
Varhilan mukaan kaikkien matkustajien testaamiseen ei ole tällä hetkellä kapasiteettia lentokentillä.
– Tämä tulee toimimaan kahdessa linjassa: osa testataan pistokoemaisesti heti Suomeen saavuttuaan ja osa saa karanteenimääräyksen.
Varhilan mukaan testauksessa on myös kova ruuhka pääkaupunkiseudulla, minkä vuoksi Bukarestin lennolla tulleiden testituloksia jouduttiin odottamaan.
Sisäministeriön kansliapäällikkö Kirsi Pimiän mukaan tällä viikolla tullaan tekemään päätöksiä myös koronatestauksista satamissa.
