Omatoiminen kissa ei jäänyt pähkäilemään, kun se ei päässytkään tarpeilleen sinne, minne piti. Lemmikki ratkaisi asian käsittämättömän nerokkaasti.
Kissat herättävät hilpeyttä monella eri tapaa. Hiljattain kerroimme niin kissasta, jonka yllättävä pärskähdys keräsi videolle miljoonia katselukertoja, sekä kissasta, joka omistajansa mukaan aivan selvästi puhui.
Redditissä hilpeyttä on herättänyt kissa, joka päätti toimia omalla tavallaan, kun se ei päässyt hiekkalaatikolle asioilleen.
– Kissani ei päässyt hiekkalaatikolleen, koska vessan ovi oli unohtunut kiinni yöksi, joten se levitti kissanhiekkaa itse ja kakkasi sille, omistaja kuvaili Redditissä ja julkaisi tekstin ohessa kuvan kissansa tuotteliaasta toiminnasta.
Kissan tempusta uutisoi myös Bored Panda.
kuva
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
"Kerrankin en ollut vihainen"
Kissan toiminta herätti muissa ihailua.
– En olisi edes vihainen. Olisin vaikuttunut siitä, että sillä oli kykyä löytää kissanhiekkaa, jolle tehdä asiansa sen sijaan, että olisi tehnyt ne vain lattialle, kommentoi eräs Reddit-käyttäjä.
