Eläinoikeusjärjestön julkaisemalla videolla nähdään, kuinka poliisikoira hyökkää poliisia kohti.
Eläinoikeusjärjestö Oikeutta eläimille sanoo todistaneensa itsenäisyyspäivän mielenosoituksessa useita vaaratilanteita, joissa poliisikoirat- ja hevoset olivat osallisina.
Poliisi partioi alueella itsenäisyyspäivänä runsaslukuisin joukoin. Paikalla oli myös ratsupoliisi ja koirapartio.
Järjestö julkaisi Töölöntorin kupeesta videomateriaalia, johon on tallentunut kiihtyneen oloisen poliisikoiran hyökkäys viranomaista kohti.
– Stressaantunut koira puraisee jopa toista poliisia, mikä korostaa tilanteen hallitsemattomuutta, järjestö kuvailee videolla tapahtunutta.
Järjestön mukaan vaarallisia tilanteita aiheutti myös hevosten ohjeistaminen väkijoukkoihin. Myös poliisin tapa käsitellä koiria herättää kritiikkiä.
– Poliisikoiria roikotettiin kaulasta pitkään. Periaatteessa tarpeettoman kärsimyksen tuottaminen eläimille on eläinsuojelulainvastaista. Olemme sitä mieltä, ettei koiria ja hevosia pitäisi tuoda tällaisiin tilaisuuksiin, Oikeutta eläimille -järjestön kampanjavastaava Risto Muurimaa kommentoi MTV:lle.
MTV Uutiset on pyytänyt poliisia kommentoimaan videolla näkyvää tilannetta. Poliisin mukaan sillä ei ole mahdollisuutta vielä viikonloppuna ottaa asiaan kantaa.
Lue myös: Video näyttää, kuinka mielenosoittajat reagoivat poliisin käskytykseen
Kaikki kiinniotetut vapautettu
Poliisi otti itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa kiinni 41 ihmistä.
Poliisi sanoo mielenosoittajien vastustaneen virkavaltaa väkivaltaisesti. Poliisin tiedotteessa asiaa kommentoineen ylikomisario Patrik Karlssonin mukaan väkivaltainen käytös on poikkeus aiempiin vuosiin.
