MTV Uutiset kertoi aiemmin koirapuistossa sattuneesta selkkauksesta, jonka seurauksena keravalaisen naisen koira jouduttiin lopettamaan. Tapauksesta suivaantunut vastapuoli otti yhteyttä MTV Uutisiin ja kertoi oman näkemyksensä asiasta.
Keravalaisnainen kertoi MTV Uutisten jutussa, että koirapuistossa kaksi koiraa oli hyökännyt hänen koiransa kimppuun sillä seurauksella, että hänen oma koiransa jouduttiin myöhemmin lopettamaan.
Lue lisää: Veeran Nelli-koira kuoli koirapuistossa tapahtuneen tilanteen jälkeen: "Kunpa olisin herännyt tunnin myöhemmin" – video ei herkille
"Juoksin välittömästi hakemaan koiraani"
Selkkauksessa vastapuolena ollut mies kertoo puolestaan MTV Uutisille, että tilanne ei mennyt naisen kuvailemalla tavalla.
– Olin itse 50 metrin päässä ja aitauksen portti oli kiinni. Siellä oli portit molemmissa päissä ja nainen avasi itse toisen portin ja päästi vanhemman koirani ulos, huolimatta siitä että huusin, ettei hänen tulisi avata porttia, kertoo Pete Saastamoinen MTV Uutisille.
– Olisi kohteliasta ainakin kysyä, onko siellä uroksia tai naaraita, Saastamoinen lisää.
Saastamoisen mukaan nainen oli todennut paikan olevan yleisessä käytössä ja avannut portin pyynnöstä huolimatta.
– Juoksin välittömästi hakemaan koiraani ja kannoin sen kaulapannasta autoon. En olisi saanut koiraa edes irti, jos se olisi ollut lukkopurennalla vihamielisesti raatelemassa tuota toista koiraa. Koira lähti aivan kiltisti mukaani kun huusin.

