Kokkolalaisen K‑Marketin tuulikaappia koristaa eläinruokakärry. – Mielestäni on hyvä, jos vaikka kaalia kuoritaan ja otetaan lehtiä pois, niin ne eivät mene roskiin, kauppias kehuu.
Kokkolalaisen K‑Market Mariankadun tuulikaapissa vastaan tulee yllätys: metallikärryllinen nuoruuden päivänsä jo ohittaneita vihanneksia. "Naposteltavaa jyrsijöille tai liskoille. SAA OTTAA", kyljessä kehotetaan.
– Henkilökuntamme jäsen Johanna oli bongannut idean, nähnyt kuvan vastaavasta kärrystä jossakin. Eli se ei ollut meidän ideamme, mutta lähdimme rakentamaan omaa eläinruokakärryämme, kauppias Titta Rimpioja kuvailee.

Mariankadulta löytyy lisäksi muistakin liikkeistä tuttu koirakärry, joka on saanut palstatilaa medioissa tänä vuonna. Eläintenruokakärry on kerännyt paitsi huomiota, myös ihmettelyä. Lieneekin turvallista olettaa, ettei samanlaista ideaa ole otettu käyttöön ainakaan lähiseudun muissa kaupoissa.
– Joku on tämän kyllä kehitellyt ennen meitä, mutta olemme tehneet siitä oman versiomme. Kiinnostuin kovasti Johannan ideasta, koska kaikenlainen hävikin vähentämiseen liittyvä toiminta on hyvää. Ja jos se tuo vielä hyvän mielen sekä asiakkaalle että hänen pikkuiselle jyrsijälleen tai liskoilleen.

