Hyvinvointialueiden rahoilla on saatava aikaan enemmän ja parempaa, vaatii kokoomus vaaliohjelmassaan. Koulumaailman ongelmia halutaan korjata, turvattomille alueille väläytellään jopa kameravalvontaa.
"Oikealla asialla", kuuluu kokoomuksen tänään julkaiseman kunta- ja aluevaaliohjelman tunnuslause.
Yhtenä vaalitäkynä kokoomus haluaa laajentaa sote-keskusten eli terveyskeskusten aukioloaikoja iltaisin ja viikonloppuisin.
Hyvinvointialueiden rahoituksen kasvutahtia on pääministeripuolueen mukaan pakko hidastaa.
– Käytettävissä olevilla euroilla täytyy saada aikaan enemmän ja paremmin.
Lue myös: Orpo: Edessä voi olla vielä satojen miljoonien leikkaukset
Kokoomus vannoo kääntävänsä kaikki kivet varmistaakseen sote-palveluiden henkilöstön riittävyyden.
– Tavoitteena ei ole, että sama henkilöstömäärä tekee aina vain enemmän. Ei pidä juosta entistä nopeammin, vaan valita lyhyempi reitti perille, ohjelmassa sanotaan.
Erityisen konkreettisesti ei kerrota, miten vaikkapa hoitajien määrää on mahdollista kasvattaa, mutta ulkomailta rekrytointi kuuluu palettiin, kunhan "riittävä kielitaito ja suomalaisten työkäytäntöjen hallinta" varmistetaan.
"Oppitunnit eivät saa kulua sähkösavukkeiden jahtaamiseen"
Kuntavaaleissa kokoomus vastustaa vähemmän yllättäen kuntaveron ja kiinteistöveron ja erilaisten maksujen korottamista.
Turvallisuutta halutaan lisätä monilla keinoilla – myös kameravalvonnan käyttöönotolla.
– Aktiivinen yhteistyö poliisin kanssa, kameravalvonta ja vartijoiden läsnäolo pitää ottaa käyttöön siellä, missä turvattomuutta esiintyy

