Jari Sillanpää nousi huumekohunsa keskeltä feenikslinnun lailla ja tuoreita syytteitä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä voidaan näköjään jälleen vähätellä. Ainakin joidenkin suomalaisten mielissä, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Aino Haili.
Perjantaina 15. marraskuuta suomalaisessa viihdemaailmassa kohahti jälleen, kun julki tuli tieto siitä, että iskelmälaulaja Jari Sillanpäätä syytetään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Kyseessä on epäilys koskien vuotta 2017.
Sillanpää on marinoitunut muutenkin kohuissa muutaman viime vuoden aikana.
Elokuussa 2017 muusikko jäi kiinni auton ratista huumausaineiden vaikutuksen alaisena Helsingin keskustassa. Maaliskuussa 2018 Sillanpää otettiin kiinni Helsinki-Vantaan lentokentältä ja tulli löysi laulajan matkatavaroiden joukosta metamfetamiinia.
Vajaa viikko kiinnioton jälkeen Sillanpää astui julkisuuteen Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa ja murtui kyyneliin suorassa lähetyksessä puolustaessaan itseään. Sillanpää sai kymmenen kuukauden ehdollisen tuomion kahdesta huumerikoksesta.
