Kiroilevien F1- ja rallikuskien ojentaminen tuntuvilla sakkorangaistuksilla peittää taakseen paljon huolestuttavamman piirteen Kansainvälisen autoliiton FIA:n kehityksessä, kirjoittaa MTV Urheilun Antti Rämänen.
FIA:n tiukka suhtautuminen kuskien julkisiin kiroiluihin on ollut hämmentävää seurattavaa. Talvikaudella asiasta saatiin runnottua mustaa valkoiselle liiton urheilusääntöihin. Nyt sakkouhka koskee kaikkia FIA:n alaisia huippusarjoja, F1:n ja MM-rallin lisäksi muun muassa kestävyysautojen WEC-sarjaa ja sähköautojen Formula E -sarjaa.
Yhdestä erehdyksestä napsahtaa vähintään 10 000 euron sakko, joka tulokertoimien mukaan tarkoittaisi F1-kuskille 40 000 euron sakkoa. Toisesta rikkeestä sakko tuplaantuisi, kolmannesta kolminkertaistuisi.
Hyvä, nyt saadaan tiimiradioiden haistattelut viimeinkin kuriin, voisi ajatella. Varsinkin F1-sarjan lähes suorina lähetyksiin toistamissa tiimiradioissa ja vielä vaikeammin sensuroitavissa lehdistötilaisuuksia on f-sanoja lennellyt viime vuosina turhankin lyhyellä sytytyslangalla.
Kilpakumppani on f-ing idiot, tuomariston päätös f-ing joke ja oman tiimin moka varikkotaktiikassa se vasta kirosanoja ansaitseekin.
Urheilusäännöissä esitetään rangaistavaksi myös kaikenlaisia rikkomuksia fyysisen koskemattomuuden rikkomisesta loukkaaviin puheisiin ja henkilökohtaisuuksiin. Näidenkään moitittavuutta tuskin kukaan käytöstapoja oppinut on eri mieltä.
Lue myös: Kalle Rovanperä ja muut rallitähdet nousivat barrikadeille: "Mahdoton hyväksyä"
Ongelma piilee kuitenkin kiroilua ja loukkauksia syvemmällä. FIA:ssa ovat puhaltaneet uudet tuulet nykyisen puheenjohtajan tultua puheenjohtajaksi reilut kolme vuotta sitten. Henkilövaihdoksia ja ”eettisiä” sääntötiukennuksia on tullut esiin koko ajan tihenevää tahtia.

