Koirat eivät käytä housuja Ensi-ilta: 1.11.2019. Ikärja: 16, Pituus 106 min. Ohjaus: J-P Valkeapää, Käsikirjoitus: J-P Valkeapää, Juhana Lumme, Rooleissa: Pekka Strang, Krista Kosonen, Ilona Huhta, Jani Volanen, Oona Airola.
Koirat eivät käytä housuja on tarina yksinhuoltajaisä Juhan (Pekka Strang) ja domina Monan (Krista Kosonen) kohtaamisesta BDSM-maailmassa, jossa Mona herättää Juhan tukahdutettuja tunteita henkiin väkivaltaisin ottein.
Kymmenen vuotta sitten leskeksi jäänyt Juha törmää aivan sattumalta Monan BDSM-luolaan kuin Liisa Ihmemaahan. Dominan käsissä tukehtumaisillaan hän pääsee – kenties ensimmäistä kertaa –kosketuksiin surunsa kanssa, ja addiktio on valmis.
Juha alkaa janota Monan tuottamaa tuskaa suorastaan maanisesti. Se vaikuttaa olevan ainoa keino, jolla sulkeutunut isä pääsee vielä jahtaamaan vaimonsa loittonevaa muistoa. Nahka-asuisen naisen tuottama kipu ei kykene vetämään vertoja Juhan ankealle arjelle.
Koirat eivät käytä housuja on ehtinyt kerätä suitsutusta jo useilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Siitä on kirjoitettu ylistävästi erityisesti siksi, että sen kuvaama mielitekojen alamaailma näyttäytyy poikkeuksellisen inhimillisenä ja aitona.




