Koronakriisin aikaan moni on kysellyt, eikö nyt jo luovuttaisi kymmenen miljardin hävittäjähankkeesta. Ikävä kyllä pandemia ei ole mikään vapauttava tuomio muista uhista. Päinvastoin korona muistuttaa kouriintuntuvasti, että vakaviin kriiseihin on pakko varautua vaikkei olisi varaakaan. Se pätee myös maanpuolustukseen.
6:29Konsultteja ei enää haluta hävittäjähankkeen tapaamisiin – katso Kaikkosen kommentit.
Moni tietää Maslow´n klassisen tarvehierarkian: Viisi eri tarpeiden luokkaa, joista edellinen pitää aina täyttää jossain määrin, ennen kuin seuraavaa voidaan täyttää.
Ensimmäiseksi tulevat fysiologiset tarpeet kuten hengissä säilymisen edellytykset. Ruoka, vesi, ilma. Sitten turvallisuuden tarpeet: Suojautuminen pedoilta, vastustajilta tai väkivaltaiselta kuolemalta. Kolmantena yhteenkuuluvuus, rakkaus ja ystävyys sekä ryhmään kuuluminen. Neljäntenä arvostus ja kunnioitus yhteisöltä. Viidentenä itsensä toteuttaminen elämän eri saroilla.
Kaikki tarpeet ovat tärkeitä, mutta listan edelliset ovat aina perustavampia kuin jälkimmäiset.
Länsimaailmassa olemme pitkään eläneet kohtuullisen turvattua elämää – pääsääntöisesti Suomen kansalaisilla on kotimaa ja koti, ruokaa ja juomaa, suhteellisen maksuton koulutus ainakin tietylle tasolle saakka ja mahdollisuus tavoitella henkilökohtaista onnea ja menestystä. Toki eriarvoisuutta on Suomessakin paljon, mutta maailman isossa kuvassa suomalaisilla on kuitenkin mennyt aika hyvin.

