On ajan kuva, että "Pekan tarina" lähti kulovalkean tavoin leviämään sosiaalisessa mediassa, kirjoittaa MTV Uutisten erikoistoimittaja Visa Högmander.
Traaginen tarina 15-vuotiaan "Pekan" kohtalosta alkoi levitä helmikuun viimeisen viikon alussa sosiaalisessa mediassa.
Taloudellisissa vaikeuksissa olevia lapsiperheitä auttavan hyväntekeväisyysjärjestö Apuna ry:n somekanavissaan jakamassa postauksessa kerrottiin, että "Pekka" oli joutunut koulukiusatuksi ja päätynyt sen myötä tekemään itsemurhan.
Lue myös: HS: Somessa levinneen tarinan "Pekan äiti" myöntää huijauksen
Postaus levisi aihetunnisteella eli hashtagilla "Anteeksi Pekka".
Julkaisun mukaan "Pekan" äiti pyysi ensin apua muun muassa vaatteisiin yhdistyksen kautta ja päätyi kertomaan rajusta kiusaamistapauksesta.
– Pekan äiti otti alun perin yhteyttä meihin Apuna ry:ssä toisen asian tiimoilta. Myöhemmin hän pyysi apua Pekan uusiin silmälaseihin, jotka oli rikottu, sekä takkiin, joka oli revitty hänen päältään ja päälle vielä virtsattu, julkaisussa kirjoitetaan.
Yhdistyksen jakaman postauksen mukaan kiusaaminen ja väkivalta saivat lopulta "Pekan" yrittämään itsemurhaa, minkä jälkeen hän joutui pyörätuoliin.
Julkaisun mukaan kiusaaminen jatkui sosiaalisen median kautta, jossa levitettiin videoita "Pekan" kohtaamasta sadistisesta väkivallasta ja sillä oli traagiset seuraukset: toisella yrityksellä "Pekka" onnistui riistämään hengen itseltään.
