Pörssisähkö oli tammikuussa hetkellisesti niin kallista, että Energiavirasto kertoo tutkivansa mahdollista hintavilppiä erityisen tarkkaan. Manipulaatiota on havaittu Suomessa harvoin, mutta valvontaa on syytä tehdä jatkossakin, kirjoittaa MTV:n taloustoimittaja Joonas Turunen.
Tammikuun alussa elettiin sähkömarkkinoilla poikkeuksellista aikaa. Pörssisähkö maksoi hetkellisesti yli kaksi euroa kilowattitunnilta, kun tavallisesti hinta on keskimäärin 5-10 sentin luokkaa.
Tuolloin omakotitalon sähkölaskuksi saattoi tulla jopa satoja euroja päivässä. Sähkökiukaan lämmittämiseen taas hupeni helposti 10–15 euroa.
3:42Lahtelainen omakotitaloasuja Riikka joutui tammikuun alussa koviin säästökeinoihin välttääkseen satojen eurojen sähkölaskun.
Hintapiikki meni nopeasti ohi, mutta kuluttajille jäi ymmärrettävästi mieleen oleellinen kysymys. Voiko tällainen toistua jatkossa useamminkin?
Suomalaiset ovat viimeisen kahden vuoden aikana saaneet tottua siihen, että pörssisähkön hinta voi heilahdella rajusti. Taustalla on etenkin sähkön tuotantorakenteen perustavanlaatuinen muutos: Suomeen on valmistunut uutta ydinvoiman ja tuulivoiman kapasiteettia.
Tiivistetysti: sähkö on useimmiten halpaa, mutta yksi ydinvoimalan huoltokatko ja samalle ajalle sattuva vähätuulinen jakso nostavat sähkön hintaa jyrkästi, ellei kulutus jousta samassa suhteessa.
