Stubbin Venäjä-linjaukset ja golfkierros Trumpin kanssa ovat vain viimeinen osoitus siitä, kuinka suvereenisti presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Jouko Luhtala.
Jos Suomen tasavallan presidentillä on mahdollisuus tavata Yhdysvaltojen presidentti, ovat moraaliset näkökulmat toissijaisia.
Toisenlaisiakin näkemyksiä on esitetty.
Niiden peruslähtökohta vaikuttaa olevan, että presidentti Donald Trump tekee sellaista politiikkaa ja edustaa sellaisia arvoja, ettei hänen kanssaan pitäisi veljeillä.
Moralisoinnissa unohtuu, että kaikesta huolimatta Trumpin johtamanakin Yhdysvallat on maailman voimakkain ja vaikutusvaltaisin valtio.
Näin siitä huolimatta, että Trump näyttää tekevän paljon töitä hajottaakseen Yhdysvaltojen luoman maailmanjärjestyksen.
Trumpin sisä-, ulko-, turvallisuus- ja tullipolitiikkaa voi – ja on syytäkin – kritisoida.
Mutta jos paikka tarjoutuu, on Trumpin kanssa keskusteltava aina kun se vain suinkin on mahdollista.
Mykkäkoulu kun on tyypillisesti tehoton tapa edistää yhtään mitään.
Valkoisen talon isäntä voi olla arvaamaton, mutta yhdessä asiassa hän on hyvin ennalta-arvattava: imartelu toimii. Keskustelustrategia on siis helppo valinta.
Presidentti Stubb ei pitänyt mykkäkoulua, vaan keskusteli Trumpin kanssa muun muassa golfviheriöllä.

