Lastensuojeluilmoitusten määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.
Vuosikymmenen lopussa niitä tehtiin jo yli 150 000 kappaletta vuodessa ja monissa kunnissa vuosikymmenen vaihtuminen ei muuttanut kehitystä. Nyt pahoinvointia lisää korona.
– Esimerkiksi tänä syksynä meillä erityisesti näkyvät lasten psyykkiset ongelmat ja lasten oirehtiminen rikollisilla teoilla, vanhempien välinen väkivalta ja huoltajuus- ja tapaamisriidat. Niissä on selkeää kasvua verrattuna edelliseen syksyyn, kertoo Helsingin lastensuojelun sosiaalityön päällikkö Jonna Vanhanen.
"Yksi hypoteesi on se, että ilmoituksia tehdään samoista lapsista useasti"
Uusien lastensuojelun avohuollon asiakkaiden määrä (0-17-vuotiaat), prosentti vastaavasta väestöstä oli 2009 2,6 prosenttia ja vuonna 2019 1,3 prosenttia.
– Tästä voinee tehdä johtopäätöksen, että lastensuojeluilmoituksia tehdään enemmän samoista lapsista, eli jo asiakkaana olevista. Yksi hypoteesi on se, että lastensuojelun avohuollossa on resurssien puutetta vastata tarpeisiin, jolloin ilmoituksia tehdään samoista lapsista useasti, arvioi lastensuojelun kehittämispäällikkö Laura Yliruka Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
"Kenties ilmoituskynnys on madaltunut"
Lasten, joista on tehty lastensuojeluilmoitus, prosenttiosuus vastaavanikäisestä väestöstä on kasvanut vuoden 2009 noin viidestä vuoden 2019 noin kahdeksaan prosenttiin.
– Tässä suurin selittäjä lienee se, että lastensuojelun ilmoitusvelvollisuus muuttui laajemmaksi 1.1.2008, Yliruka jatkaa.
– Kenties ilmoituskynnys on madaltunut, sillä lukujen mukaan kohdistuu suurempaan joukkoon, mutta uusien asiakkaiden määrä on lisääntynyt vähän, arvioi Yliruka.
Helsingissä tehtiin vuonna 2020 yli 18 000 lastensuojeluilmoitusta
Lastensuojeluilmoitusten määrät oli Helsingissä vuonna 2016 noin 15 670. Vuonna 2019 niitä tehtiin yli 17 000. Viime vuonna määrä oli yli 18 000.

