Kajaanilaiset Jussi ja Eila Aavakare joutuivat molemmat sairaalaan koronan takia, mutta Jussi sai taudista pahimman version. Hänet vaivutettiin koomaan ja siitä herättyään hänen sydämensä pysähtyi. Jussi pääsi sairaalasta reilu viikko sitten ja kuntoutuu nyt hyvää vauhtia kotihoidossa.
Vantaalainen perusterve Joni, 34, on kärsinyt oudoista oireista jo yli 7 viikkoa. Katso video:
9:11
Haastattelimme Eila Aavakaretta vajaa kuukausi sitten, jolloin hän itse oli jo parantunut koronasta ja kertoi miehensä olevan vielä tehohoidossa.
Tänään, viikkoja myöhemmin, sekä Eila, 67, että Jussi Aavakare, 71, kertovat viime viikkojen kokemuksista MTV Uutisille.
– Emme voineet kuvitellakaan, että meillä on tänä keväänä edessä tilanne, jossa katsotaan kuolemaa silmästä silmään. Emme toki ole enää nuoria, mutta teemme molemmat töitä edelleen ja olemme olleet hyvässä kunnossa, Eila sanoo.


