Vahvistettujen koronavirustartuntojen määrä maailmassa on noussut yli miljoonan ja kuolleiden määrä yli 50 000:n. Kuolonuhrien joukossa on myös nuoria ja lapsia, joiden elämän maailmalla tuhoa kylvävä virus on sammuttanut ennenaikaisesti.
Tiistaina Belgiasta kantautui suru-uutisia tiettävästi Euroopan nuorimmasta kuolonuhrista. Koronavirustartunnan saaneen, vain 12-vuotiaan tytön kunto oli heikentynyt kolmen päivän kuumeilun jälkeen merkittävällä tavalla.
Lue lisää: Belgiassa 12-vuotias tyttö menehtyi koronaviruksen vuoksi – tiettävästi Euroopan nuorin koronaviruksen kuolonuhri
Vain viikkoa aiemmin 16-vuotias Julie-niminen tyttö kuoli koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen Ranskassa. Tytön perheen mukaan hänellä oli ollut sairauksia ennestäänkin.
Le Parisien -lehden tietojen mukaan tyttö kuoli pariisilaisessa sairaalassa, jonne hänet oli viety edellisenä päivänä hengitysvaikeuksien vuoksi. Julie on ensimmäinen alaikäinen, joka on menehtynyt virukseen Ranskassa.
Lisää aiheesta: 16-vuotias Julie kuoli koronaan Ranskassa – "Lääkärit tekivät kaikkensa, mutta hänen keuhkonsa eivät kestäneet"
13-vuotiaan brittipojan tapausta tutkitaan
Keskiviikkona uutisoitiin Britanniasta kuolleesta 13-vuotiaasta pojasta. Lapsi kuoli Lontoossa King's Collegen yliopistollisessa sairaalassa maanantaina. 13-vuotiaan läheisten mukaan pojalla ei ollut tiedossa olevia perussairauksia.
Yleisradioyhtiö BBC kertoo, että kuolemansyytutkija tutkii tapausta. Pojan uskotaan olevan Britanniassa nuorin koronaviruskriisissä kuollut. Perheen läheinen kertoo, että poika oli laitettu sairaalassa hengityskoneeseen ja saatettu keinotekoiseen koomaan.

