Monet tulevan kesän morsiamet joutuvat etsimään itselleen uuden morsiuspuvun suurta päiväänsä varten – kiitos maailmallekin levinneen koronaviruksen.
Video: Koronavirusepidemia tekee valtavaa lovea myös hääpukubisnekseen.
Koronavirusepidemia näyttäisi vaikuttavan kovakouraisesti myös hääpukubisnekseen. Syykin on hyvin yksinkertainen: Kiina on ollut jo useita viikkoja eristettynä muusta maailmasta. Kiinalaisten tehtaiden sulkeminen on vaikuttanut myös globaalisti, sillä ovathan monet maat riippuvaisia Kiinasta.
Lue myös: Arvio: Koronavirus vie lentoyhtiöiltä 26 miljardin euron tulot
Maa on esimerkiksi yksi maailman johtavista kangas- ja hääpukutoimittajista, minkä vuoksi lukuisat hääpukuliikkeet ympäri maan ovat täysin riippuvaisia Kiinan tuotantokoneistosta. American Bridalin sekä Prom Industry Associationin mukaan Kiina tuottaa valtaosan maailman länsimaalaisista morsiuspuvuista.
Häämekkojen tuotanto on pitkällinen prosessi
Nyt kun useat kiinalaiset tehtaat ovat sulkeneet ovensa ja toimintansa koronaviruksen vuoksi, lukuisat morsiamet ympäri maailman joutuvat hankkimaan mekkonsa jostain muualta.
