Sinetti Suomen EU-komissaariehdokkaan nimitykselle saataneen keskiviikkona, ellei poliittinen peli tule tielle.
Kokoomuksen Henna Virkkusta hiillostettiin illalla tunteja Euroopan parlamentin edessä. Parlamentti kävi tiistaina läpi kaikki kuusi EU-komission varapuheenjohtajaehdokasta arvioiden heidän osaamistaan ja esiintymistään.
Virkkunen muun muassa lupasi parlamentille, että hän toimisi komissiossa tekoälyn käyttöönoton ja kvanttiteknologian vauhdittamisen puolesta.
MTV Uutisten kuulemista Brysselissä seuranneen Eurooppa-kirjeenvaihtajan Janne Puumalaisen mukaan osaavana ehdokkaana pidetty ja talossa hyvin tunnettu Virkkunen onnistui kelvollisesti meppien tentattavana.
– Virkkunen edustaa keskustaoikeistolaisen EPP:n liberaalisiipeä, ja siten myös vasemmistolaisemmat ryhmät pystyvät häntä kannattamaan. Eikä kuulemisessa ainakaan toistaiseksi vaikuta olleen niin isoja kompastumisia, että hyväksyntä siihen kaatuisi, Puumalainen kertoi iltakymmenen jälkeen kuulemisen ollessa yhä kesken.
Kauhun tasapaino
Onnistunut esiintyminen ei kuitenkaan tarkoita, että nimitys olisi sataprosenttisen varmaa. Poliittinen peli on Brysselissä kovaa, ja Virkkusen nimitys voi vielä kaatua hänestä riippumattomiin syihin.
Jokainen kuudesta ehdokkaasta on hyväksyttävä, tai muutkin heistä voivat joutua vaikeuksiin.
– Heidän hyväksyntänsä kohdalla vallitsee niin sanottu kauhun tasapaino. Eli jos joku poliittisista ryhmistä lähtisi kaatamaan toista ryhmää edustavaa varapuheenjohtajaehdokasta, niin se saattaisi aiheuttaa tällaisen koston kierteen, jossa sitten lähdettäisiin muitakin kaatamaan, Puumalainen sanoo.
– Eli Virkkusen nimityksestä ei päätetä vain hänen oman kompetenssinsa ja kuulemisensa perusteella, vaan huomenna päätetään koko puheenjohtajapaketista. Ja on mahdollista, ei välttämättä todennäköistä, että Virkkusen kohtalo kietoutuu esimerkiksi Espanjan tai Italian komissaariehdokkaan kohtaloon, jotka ovat kiistanalaisempia henkilöitä.

