Tutkimuksessa suolistobakteereille edullisinta vaikutti olevan kakkaaminen 1–2 kertaa päivässä.
Tutkijoiden mukaan vessaistunnot voivat paljastaa jotakin ihmisen terveydestä. Tutkimuksen mukaan "kakka-aikataulu" saattaa vaikuttaa suoliston mikrobiomiin ja jopa kroonisten sairauksien riskiin, kertoo CNN.
Tutkimusta tehneen Sean Gibbonsin mukaan esimerkiksi Parkinsonin taudista tai kroonisesta munuaistaudista kärsivät saattavat kertoa kärsineensä ummetuksesta pitkään ennen diagnoosia.
– On kuitenkin epäselvää, ovatko poikkeamat suolen liiketiheydessä taudinaiheuttajia vai yksinkertaisesti taudin seuraus, Gibbons kuvaa.
Lue myös: "Kyllä niitä kuukausittain tulee useampikin" – Tommi kertoo, mitä tehdään, jos joku kakkaa uimahallissa altaaseen
Kannattaa kakata kahdesti
Cell Reports Medicinessä julkaistun selvityksen mukaan päivän aikana kannattaa kakkia pari kertaa.
Tutkimuksessa suoliston kuitua sulattavat bakteerit vaikuttivat kukoistavan henkilöillä, jotka ulostivat 1–2 kertaa päivässä.
Parhaaseen kakkausrytmiin pääsivät vähemmän yllättäen yleensä ne henkilöt, jotka söivät paljon kuitua, joivat riittävästi ja liikkuivat säännöllisesti.

