Siirrännäiselinten luovuttajista on jatkuva pula. Varallisuus tai asema eivät kuitenkaan nopeuta uuden elimen saantia.
− Se on hirveä paikka aina kun ihminen menehtyy. Jos siirtoon pääsemistä verrataan kansainvälisellä tasolla, Suomessa tilanne on kohtalainen. Pohjoismaalaisittain olemme olleet muutaman vuoden ajan skandinaavisia naapureita huonompia, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat - SYKE ry:n toiminnanjohtaja Ilkka Vass sanoo.
Itsekin sydämensiirron läpikäynyt Vass on kuitenkin toiveikkaalla kannalla 1. elokuuta voimaan astuneen elinluovutuslain suhteen. Lakimuutoksen mukaan tästä eteenpäin on aina pyrittävä selvittämään vainajan elinaikainen mielipide elinten irrottamisesta.
Vass muistuttaa, ettei uusi laki sinällään yksin ratkaise pulaa luovutuselimistä. Samaan aikaan astuivat voimaan myös sairasvakuutus- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain muutokset, joiden mukaan elävälle luovuttajalle ei aiheudu kustannuksia elinluovutuksesta.
Tämä koskee käytännössä vain munuaistensiirtoja.
− Sosiaali- ja terveysministeriö antoi elokuun alussa sairaalalaitokselle ohjeet siihen, miten potentiaalisten luovuttajien tunnistamista voisi kohentaa, Vass selventää.
Rahalla jonon ohi?
Elinsiirto on prosessi, jossa vaikuttaa monta tekijää. Lähtökohtainen kriteeri on veriryhmien yhteensopivuus. Itse siirteiden tulee olla riittävän hyvässä kunnossa, kuten myös leikattavan potilaan yleiskunnoltaan. Luovuttajan ja saajan koon pitää sydän- ja keuhkosiirroissa täsmätä.
− Leikkaukseen pääsee ensimmäisenä se potilas, jolle löytyy sopiva siirre. Mikäli sopivia ehdokkaita on useampi, kiireellisyysarviointi ratkaisee, Vass valottaa prosessia.
