Työnarkomaaniksi tunnustautuva Päivi Lipponen on opettaja, toimittaja ja toista romaaniaan työstävä kirjailija. Lipponen kertoo, että kirjan kirjoittaminen on älyllisesti vaikeinta, mitä hän on koskaan tehnyt, vaikka politiikassakin tuli vietettyä 20 vuotta.
Yhden neuvon nainen haluaa antaa kaikille: pitäkää kiinni ystävistä. MTV Uutiset tapasi naisen Porissa SuomiAreena-tapahtumassa.
Vuosi sitten Lipposen elämässä oli synkempi kausi. Aviomies Paavo Lipponen, entinen pääministeri ja pitkän linjan demarivaikuttaja, säikäytti perheensä sydänongelmillaan.
– Paavolla on ollut erilaisia sairauksia, mutta hän on parantunut ihan huiman yllättävän ihmeellisesti. Tällä hetkellä hän on oikein hyvässä kunnossa ja on palannut töihin.
– Hänellä on oma yritys, jossa hän tekee konsulttitehtäviä ja hän myös kirjoittaa muistelmateostaan. Hänellä on monenlaisia rautoja tulessa.
Samoihin aikoihin tapahtui kuitenkin myös hyvääkin.
– Iso asia oli se, että vuosi sitten julkaisin esikoisromaanini Ihmisyyden vuoksi ja nyt on haaveena kirjoittaa seuraava kirja, jota olenkin jo aloittanut.
Putoaminen eduskunnasta antoi uuden mahdollisuuden
Lipponen putosi eduskunnasta vuoden 2015 vaaleissa. Lipponen oli ollut politiikassa 20 vuotta, kun SDP:n tappio vei naisen paikan Arkadianmäellä.
– Se ei ollut shokki, koska politiikka on sitä, että pesti kestää neljä vuotta ja sen jälkeen haetaan uusi mandaatti. Demarit kärsi ison vaalitappion ja valitettavasti minunkin paikkani meni samalla.
Lipposen mukaan putoaminen eduskunnasta antoi hänelle mahdollisuuden miettiä jotain muuta pitkän poliittisen uran jälkeen.
– Oli helppo ratkaisu, että päätin yrittää rakentaa uutta työelämäkuviota. Ongelma oli selvittää, mitä haluaisin tehdä, mikä olisi minun unelmani. Siinä meni vähän aikaa, kun tuli suuri ajatus kirjasta.

