Useat kunnat ovat käyttäneet lainvastaisesti yksityisiä sosiaalityöntekijöitä kunnan sosiaalipalveluissa. Aluehallintovirastot (avi) ovat puuttuneet asiaan lähettämällä kunnille ohjauskirjeet sosiaalipalvelujen järjestämisestä.
Ongelmia on havaittu erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden ulkoistamisen yhteydessä. Uutena ilmiönä on tullut esiin vuokratyövoiman käyttäminen sosiaalityöntekijöinä.
Kuntien järjestämiä sosiaalipalveluja ovat muun muassa lastensuojelu, vammaispalvelut sekä ikäihmisten palvelut, kuten laitos- tai kotihoito.
Ensimmäisen ohjauskirjeen lähetti Lounais-Suomen avi huhtikuussa. Kirjeen lähettämisen taustalla olivat aviin tehdyt epäkohtailmoitukset, kertoo sosiaalihuollon ylitarkastaja Tiina Ronkamo STT:lle.
Epäkohtailmoitukset on tehty Taivassalosta, Pöytyältä sekä Koski Tl:stä. Kunnat ovat nyt avin valvonnassa.
– Lainsäädännön mukaan jokaisen kunnan käytettävissä täytyy olla virkasuhteinen sosiaalityöntekijä. Epäkohtailmoitusten perusteella niitä ei olisi ollut, Ronkamo kertoo.
Julkista valtaa saa käyttää vain virkasuhteessa
Perustuslain mukaan merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan antaa vain viranomaiselle. Kuntalaissa lisätään, että tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa.
Sosiaalityöntekijän työhön kuuluu julkisen vallan käyttöä esimerkiksi silloin, kun tehdään sosiaalihuollon palvelu- ja asiakasmaksupäätöksiä.
Ronkamo epäilee, etteivät kunnat ja yksityisiä sosiaalipalveluja tarjoavat yritykset ole täysin perillä siitä, mitä kaikkea yksityinen sosiaalityöntekijä saa tehdä.
Ronkamon mukaan kunnan sosiaalityöntekijällä ei ole paljon sellaisia tehtäviä, joita voisi tehdä ilman virkasuhdetta.
– Myös valmistelutehtävät, jotka vaikuttavat annettavaan hoitoon tai tuen määrään ja laatuun, kuuluvat virkasuhteiselle sosiaalityöntekijälle.