Laulaja Adele nähtiin faniensa riemuksi usean kuukauden tauon jälkeen julkisuudessa Oscar-gaalan jatkoilla.
Laulaja Adele on viettänyt jälleen jo kuukausien ajan hiljaiseloa sosiaalisessa mediassa. Faniensa riemuksi tähdestä saatiin pitkästä aikaa elonmerkkejä, kun hänet ikuistettiin kuviin Daniel Kaluuyan järjestämillä Oscar-gaalan jatkoilla sunnuntaina.
Oscar-jatkoilta someen levisi nopeasti kuva, jossa hän poseeraa erään juhlissa olleen vieraan seurassa leveä hymy kasvoillaan.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös tästä.
Fanit innostuivat sosiaaliseen mediaan vuotaneista videoista ja kuvista.
– Adele ei ole koskaan näyttänyt näin hyvältä, Twitterissä olevalla fanitilillä ihasteltiin.
– Kuningatar on palannut, monet muut hehkuttivat.
Lue myös: Valtavasti laihtunut laulajatähti Adele asteli pitkästä aikaa tv-kameroiden eteen – murjaisi reteästi vitsin yli 40 kilon painonpudotuksestaan
– Adele on tehnyt vuotuisen esiintymisensä. Nyt ei auta kuin odottaa ensi vuoteen, jolloin näemme hänet taas, kolmas vitsaili.
Harvakseltaan julkisuudessa näyttäytyvän laulajan on spekuloitu valmistelevan vihdoin uutta musiikkia. Omaa Instagram-tiliään hän päivitti edellisen kerran tammikuussa, kun hänen menestysalbuminsa 21 täytti kymmenen vuotta. Kyseiseltä albumilta nousivat muun muassa jättihitit ja .

