Turkistarhaajat ovat saaneet poikkeusluvan tuhansien lintujen lopettamiselle. Lintujen ampumisen hyödyistä on eri näkemyksiä.
Vähintään kymmeniä tuhansia turkiseläimiä joudutaan lopettamaan lintuinfluenssatartunnan vuoksi. Tartuntoja on kahdellakymmenellä turkistarhalla, eikä määrä ole toistaiseksi kasvanut.
Lintujen ampumiseen annetun poikkeusluvan ei uskota merkittävästi vaikuttavan taudin leviämiseen.
Hygieenikkoeläinlääkäri Annukka Nikula Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollosta kertoo, että ensimmäiset lopetettavat turkiseläimet tulevat yhdeltä tilalta.
– Kymmeniä tuhansia lopetetaan. Ensimmäinen lopetuspäätös oli iso tila, jolla on yksistään kymmeniä tuhansia turkiseläimiä, Nikula sanoo.
Tutkimusjohtaja Jussi Peuran mukaan luku saattaa nousta moninkertaiseksi, koska tartunnan saaneita tiloja on parikymmentä.
– Se on kova isku tiloille, eikä sellaista missään nimessä kukaan toivoisi, mutta tässä tilanteessa on tärkeintä saada viruksen eteneminen pysähtymään, Peura sanoo.
Nikulan mukaan on olemassa pieni toivo siitä, että tartunnat olisivat vähenemään päin.
– Eläimiä sairastuu edelleen ja kuolee tarhoilla, jossa sairautta on todettu. Mutta ehkä pahin tautihuippu on ohi. Kuolleita lintuja löytyy myös jatkuvasti, Nikula sanoo.
Kymmenille tuhansille linnuille kaatolupa
Loppuviikosta turkistarhaajat saivat poikkeusluvan ampua lähes 10 000 lintua. Päätöstä kritisoitiin monella taholla. Jussi Peuran mukaan lintuja pystyy ampumaan kerrallaan vain muutaman, joten kymmeniin tuhansiin ei päästä.

