Järjestö sanoo, että Israelin on sallittava laajamittaiset avustustoimitukset Gazaan.
Lääkärit ilman rajoja -järjestön (MSF) mukaan neljännes sen klinikoilla Gazassa viime viikolla tutkituista pienistä lapsista sekä raskaana olevista ja imettävistä naisista oli aliravittuja.
Seulonta koski lapsia, jotka ovat iältään kuuden kuukauden ja viiden vuoden välillä.
Alle viisivuotiaiden lasten vakava aliravitsemus on järjestön mukaan kolminkertaistunut Gazan kaupungissa sijaitsevalla klinikalla kahden viikon aikana.

MSF kertoo työntekijöidensä Gazassa vastaanottavan yhä enemmän aliravittuja potilaita. Järjestö syyttää tilanteesta Israelin "nälänhädän politiikkaa".
– Israelin viranomaisten tahallinen nälänhädän käyttäminen aseena Gazassa on saavuttanut ennennäkemättömän tason, ja nyt paitsi potilaat myös terveydenhuollon työntekijät taistelevat selviytyäkseen, järjestön lausunnossa sanotaan.
MSF varoittaa, että suurimmassa osassa Gazan kaistaa ei ole enää juuri lainkaan ruokaa saatavilla. Järjestö painottaa, että ruoan käyttämistä aseena siviiliväestön painostamiseksi ei tule normalisoida.
– Kyse ei ole vain nälästä. Kyse on Israelin viranomaisten aiheuttamasta tahallisesta nälänhädästä.
Järjestön sanoo, että Israelin on sallittava laajamittaiset elintarvike- ja avustustoimitukset Gazaan.
Lääkärit ilman rajoja varoitti keskiviikkona yhdessä yli sadan avustus- ja ihmisoikeusjärjestön kanssa massanälkiintymisen leviämisestä Gazan kaistalla.

