Uudesta-Seelannista kantautuvat tiedot kertovat, että Kalle Rovanperä saatetaan nähdä paikallisessa formulasarjassa jo ennen kuin hän aloittaa huhtikuussa Super Formula -kauden Japanissa.
Lue myös: Mika Salo tyrmistyi Kalle Rovanperän päätöksestä: "Aivan eri maailma"
Lue myös: Kalle Rovanperä tunnustaa hurjan faktan – Kimi Räikkösen ura esimerkkinä
Rovanperä kertoi reilu viikko sitten jättävänsä MM-rallin taakseen tämän kauden jälkeen ja tavoittelevansa unelmiaan vastedes ratapuolella. Ensi vuonna Rovanperä ajaa Japanissa Super Formula -sarjassa, ja kaudeksi 2027 tähtäin on asetettu Formula kakkosiin.
Rovanperä on sanonut tähtäväänsä "mahdollisimman korkealle" eli käytännössä Formula ykkösiin.
Super Formulassa autojen kerrotaan olevan F1:n jälkeen jopa kaikkein nopeimpia, ja suora hyppäys tälle tasolle olisi Rovanperän kaltaisellekin lahjakkuudelle huima haaste. Siksi hänen vihjataan aloittavan formulauransa alkuvuodesta paria pykälää alempaa, Oseanian Formula Regional -sarjasta.
Uusiseelantilaisen Talk Motorsportin mukaan on "todennäköistä", että Rovanperä nähdään ensi kaudella sarjan lähtöruudukossa.
Kyseessä on Oseanian korkeatasoisin formulasarja, joka ajankohtansa vuoksi houkuttelee mukaan kuljettajia muualtakin maailmasta. Ensi kauden neljä kisaa ajetaan Uudessa-Seelannissa 9.1.–1.2. eli keskellä paikallista kesää.
