Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunta on irtisanonut Lassi Heinisen emeritussopimuksen.
Yliopiston tiedotteen mukaan irtisanominen perustuu eilen tiistaina ilmi tulleisiin tietoihin Lassi Heinisen Venäjä-yhteistyöstä.
Ilta-Sanomat (IS) kertoi tiistaina, että Heininen on osallistunut Venäjän isännöimiin tieteellisiin tilaisuuksiin sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa.
Tällainen toiminta on Lapin yliopiston sitoumusten ja arvojen vastaista, yliopisto kertoo tiedotteessaan. Lapin yliopisto on lopettanut kaiken yhteistyön venäläisten yliopistojen ja muiden organisaatioiden kanssa Venäjän hyökkäyksen jälkeen.
Sopimukset voidaan irtisanoa
Arktisen politiikan professorina toiminut Heininen jäi eläkkeelle Lapin yliopistosta vuonna 2018. Hänen emeritussopimuksensa oli solmittu kuluvan vuoden ajaksi.
– Emeritussopimukset tehdään tiedekunnassamme vuodeksi kerrallaan, dekaani Merja Laitinen Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta kertoo STT:lle.
– Heinisen sopimus oli siis voimassa tämän vuoden alusta vuoden loppuun.
Päätöksen sopimuksen irtisanomisesta allekirjoitti Laitinen itse. Tätä ennen asiasta oli hänen mukaansa keskusteltu niin tiedekunnan sisällä kuin yliopiston keskusjohdon kanssa.
Päätös oli Laitisen mukaan yksimielinen. Ex-emeritus Heinistä ei asiassa kuultu.
– Kun sopimukset on tehty tiedekuntatasolla, tiedekunta vastaa myös niiden irtisanomisesta. Molemmat päätökset tehdään samalla tasolla, Laitinen sanoo.
– Emeritussopimukset tehdään ajatuksella, että ne tukevat organisaation toimintaa. Jos on tulkinta siitä, että asia ei näin ole (sopimukset voidaan irtisanoa).

