Tyttären tukkaan takertuneet lelupallot aiheuttivat äidille päänvaivaa, kertoo Daily Mail -sivusto.
Pennsylvanialainen perheenäiti Lisa Hoelzle julkaisi 11. tammikuuta Facebookissa kuvan 6-vuotiaasta tyttärestään, jonka hiuksiin oli takertunut yhteensä 150 Bunchems-lelupalloa. Ne ovat pehmeitä, toisiinsa takertuvia pieniä tarranauhamaisesta aineesta tehtyjä palloja, joista voi rakentaa esimerkiksi eläinhahmoja. Tuohtunut äiti kertoo, että hänellä ja hänen miehellään meni yhteensä 20 tuntia saada kaikki pallot irti.
Lisalla on 6-vuotiaan kaksostytöt Abigail ja Noah. 8. tammikuuta Noah päätti kesken leikkien kaataa laatikollisen Bunchems-palloja Abigailin päälle. Noahin mielestä se oli ilmeisesti ollut hauska jäynä.
Lue myös: Osaatko sittenkään käyttää kuivashampoota? Kampaaja muistutti oikeaoppisesta tavasta – somessa kiitellään: "Tämä oli oikeasti hyödyllistä"
15 palloa irti kolmessa tunnissa
Lisa ei ollut samaa mieltä. Hän kuvailee kokeneensa ”joka äidin kamalimman painajaisen”. Hän julkaisi kuvan tytön takkuisista hiuksista Facebookissa, koska hän halusi varoittaa muita vanhempia vastaavanlaisesta tilanteesta.
– Meni kolme tuntia, että sain 15 palloa irti.
Äidille uneton yö
Kun Lisan mies Dan tuli kotiin, he jatkoivat hiustenselvittelyoperaatiota. He hakivat Bunchems-palloista tietoa netistä ja saivat tietää, että monelle muullekin oli käynyt hassusti takertuvien lelupallojen kanssa.
