Kiekkokiertolainen Mikael Ruohomaa arvostaa asemaansa MM-Leijonana.
– Huomio! Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Antti Pennanen komentaa ja alkaa nauraa, kun saapuu tiedotusvälineiden eteen Tukholman-areenan uumenissa.
Sotaretoriikka ja jääkiekko ovat kuuluneet yhteen jo pitkään. Hakkaa päälle -huudot kajahtelivat katsomoissa komeasti MM-alkusarjan Suomi–Ruotsi-ottelussa.
Pennasen jutuissa on mukana iso annos huumoria, mutta MM-joukkueessa on pelaaja, joka olisi saattanut tehdä jääkiekkouran sijaan sotilasuran.
– Vuoden varusmiespalveluksen jälkeen olin vuoden töissä siellä, keskushyökkääjä Mikael Ruohomaa kertoo STT:lle kokemuksistaan "kesäkersanttina".
Napakan lyhytsanainen ja suullisessa ilmaisussaan selkeä Ruohomaa työskenteli myös rakennustyömailla ennen kuin ura jääkiekkoilijana aukesi. Hän osaa arvostaa saavuttamaansa asemaa jääkiekkoammattilaisena, jonka edesottamuksien seuraamisesta ihmiset ovat valmiita maksamaan.
Jääkiekkoon panostamista ei ole tarvinnut katua, mutta harkitsitko sotilasuralle jäämistä miten vakavasti?
– Kävi se mielessä. Mutta kun olin siellä töissä, tuli kutsu pelaamaan LeKiin. Sitten intohimo jääkiekkoon syttyi uudestaan, 36-vuotias Ruohomaa avaa 2010-luvun alun kokemuksiaan.
Haapakoski luotti läpimurtoon
"Ylennys" Suomi-sarjasta Mestikseen oli iso asia. Vielä merkittävämpi asia oli vaihtaa tutut Satakunnan ja Pirkanmaan kuviot Pohjois-Karjalaan.
LeKi oli yksi Mestiksessä pelanneista liigajoukkueiden farmiseuroista, mutta Jokipojat oli yksi Mestiksen suurista Jukurien, KooKoon, Sportin ja TuTo Hockeyn ohessa.
– Matkan varrella on ollut monia hyviä valmentajia, mutta Haapakosken Mikko uskoi Joensuussa kovasti siihen, että minusta tulee jääkiekkoilija. Hänellä riitti uskon kautta malttia.
Ruohomaa oli yksi Jokipoikien avainpelaajista, kun joensuulaiset etenivät Mestiksen finaaleihin 2012. Sportille kärsityn finaalitappion jälkeen Ruohomaa jatkoi Jyväskylään, mutta hallitseva Suomen mestari JYP oli vaikea paikka tehdä läpimurto.