Leo Brade, 14 oli lenkittämässä koiraa Suomenlinnassa, kun hän kuuli laivan torven äänen.
Brade juoksi Suomenlinnassa sijaitsevaan Kustaanmiekan salmeen selvittämään, mikä on torven soiton syynä. Salmessa hän näki, että Silja Linen risteilyaluksen edellä kulki saunalautta, jolle isosta laivasta lähetettiin väistämiskehotuksia.
– Olihan se huolestuttavan näköistä, kun iso paatti tulee niin lähelle pientä saunalauttaa. Laivan torvea soitettiin viiden minuutin aikana varmaan noin viisi kertaa.
Braden mukaan saunalautalla ei reagoitu torvensoittoon millään tavalla.
– Saunalautta jatkoi matkaansa eteenpäin, eikä ketään tullut sisätiloista ulos.
Silja Symphony -laiva joutui tekemään väistöliikkeen, jotta törmäykseltä vältyttiin.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
– Laivan perään ilmestyi suuria pyörteitä ja laiva kallistui, niin voimakas väistöliike oli, Brade kertoo.
Tilanteesta jäi Bradelle hämmentynyt olo.
– Onneksi mitään ei sattunut, mutta ei olisi ollut epäselvää, kenen syytä törmäys olisi ollut. Pienempien alusten pitää väistää isompia, varsinkin laivaväylällä.
"Vaaraa ei aiheutunut"
Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo, että syyskuun lopulla tapahtuneessa tilanteessa ei aiheutunut vaaraa kenellekään.
– Silja Symphony oli lähestynyt Kustaanmiekan salmea mereltä. Laivalta soitettiin torvea ja kehotettiin saunalauttaa väistämään. Kun näin ei tapahtunut, laiva oli hidastanut ja väistänyt. Tilanne oli koko ajan miehistön hallussa.


