Jo vuosia sitten Lina Kharnak uskoi olevansa sairas. Valitettavasti kukaan ei uskonut häntä.
Video: Kaylalla on poikkeuksellinen sairaus: hänen kehonsa "palaa" sisältä ulos päin. Kuvat saattavat järkyttää!
– Lakkaa harjoittamasta Google-lääketiedettä, Lina Kharnak muistaa erään lääkärin sanoneen, kun hän kertoi tälle oireistaan.
Kharnak, 49, sai vuosien varrella lääkäreiltä erilaisia lääkkeitä oireisiinsa, mutta lääkärit pitivät ongelman syynä Kharnakin ylipainoa. Oikea syy oli kuitenkin jossain muualla.
Vuosien piina kipujen kanssa
Ongelmat alkoivat vuonna 2011, kun Kharnak koki keskenmenon, kertoo Tampabay.com. Keskenmenon jälkeen Kharnakin kuukautiskivut pahenivat. Hänen alaselkänsä vasemmalle puolelle alkoi sattua; tuska säteili jalkaan ja polveen.
Kipua oli kuukautisten aikana, ja se helpotti niiden jälkeen.
Kharnak hakeutui lääkäriin, mutta kokeissa ei löytynyt mitään poikkeavaa. Kharnak alkoi treenata selkäänsä, jonka heikkoudesta ongelman ajateltiin johtuvan, mutta vuodessakaan oireet eivät helpottaneet.
Vuosia kului kipujen kanssa, kunnes vuonna 2014 oireet muuttuivat: kivut eivät enää kadonneet, vaan pahenivat kuukautisten alussa ja katosivat sitten niiden loppuvaiheessa. Seksistä tuli kivuliasta, Kharnak kärsi ummetuksesta ja virtsatieinfektiosta. Hänen verenpaineensa nousi.

