78-vuotias Linda otti osaa voimanostokisoihin ja rikkoi samalla neljä ennätystä.
Ihminen ei koskaan ole liian vanha tavoittelemaan unelmiaan! Linda Patterson riipaisi itselleen voiton voimanostokisassa. Hän on 78-vuotias, kertoo CNN.
New Mexicossa asuva Linda otti osaa ensimmäiseen voimanostokisaansa. Kisassa hän suoritti onnistuneesti esimerkiksi maastavetoja ja jalkakyykkyjä. Samalla rikkoutui neljä erillistä ennätystä; Linda esimerkiksi on voimailuliittonsa ainoa ihminen, joka on kisannut 78-vuotiaana.
Lue myös: 102-vuotias sai viimein toteuttaa unelmansa – teki laskuvarjohypyn: "Yksi kerta riittää"
Näin paljon Linda nosti
Jo isoäidiksikin tullut Linda nosti jalkakyykyssä yli 30 kiloa ja penkkipunnersi noin 30 kiloa. Maastavedossa nousi lähes 60 kiloa.
– En malta odottaa, että pääsen tekemään sen uudelleen. Minulla on paljon asioita, joiden eteen tehdä työtä, Linda hehkuttaa.
Lue myös: 90-vuotias käveli 10 kilometriä lumessa saadakseen koronarokotteen – "Hän on ihminen, joka etsii ratkaisuja, ei ongelmia"
"Kun otat kiinni tangosta, kaikki vain katoaa"
Lindan treeniä ohjaavan Derrick Williamsin mukaan päätavoite oli suorittaa kisaaminen turvallisesti, niin, ettei Linda saa vammoja. Kaikki sujui upeasti; Lindaa ei edes jännittänyt.
– Kun otat kiinni tangosta, kaikki vain katoaa. Keskittymiskyky palaa, hän sanoo.
