Kolmen kuukauden toimintakiellon dopingrikkomuksesta kärsineen Lotta Haralan yhteistyö valmentajansa Matti Liimataisen kanssa on ohi. C Moren asiantuntija Mika Järvinen uskoo, että valmennussuhteen äkillinen päättyminen näkyy Haralan kohdalla vain henkisellä puolella.
LUE MYÖS: Lotta Haralan valmentajan yhteistyö päätökseen
LUE MYÖS: Suek aloitti tutkinnan Lotta Haralasta: dopingtuomion saaneen pika-aiturin epäillään rikkoneen toimintakieltoaan
Liimatainen kertoi aiemmin tällä viikolla Ylelle tehneensä päätöksen valmennussuhteen katkaisemisesta sillä perusteella, että Harala ei ollut kertonut hänelle saamastaan toimintakiellosta. Liimatainen pohti ratkaisuaan parin viikon ajan.
– Ei se siihen dopingrikkeeseen liittynyt vaan siihen, miten se hoidettiin; eli luottamuspula. Syy oli se, että minulle ei kerrottu toimintakiellosta, Liimatainen kertoi Ylelle.
Tiistaina kävi vielä ilmi, että Suomen urheilun eettinen keskus (Suek) epäilee Haralan rikkoneen toimintakiellon mukana seurannutta osallistumiskieltoa. Suomen antidopingsäännöstön mukaan toimintakiellon kohteena oleva urheilija ei saa toimintakieltonsa aikana osallistua missään ominaisuudessa esimerkiksi seuratoimintaan.
Järvisen mielestä Liimataisen ratkaisu tilanteessa oli täysin ymmärrettävä.
– Olisin toiminut itse ihan samalla tavalla. Valmentajan pitäisi olla valmennusprosessissa se läheisin ihminen, jolle pitää kertoa kaikki, mikä liittyy harjoitteluun – ja jopa harjoittelun ulkopuolelta. Siinä ei saisi olla mitään, ei varsinkaan tuon kokoluokan salaisuuksia. Koska jos salaa tuollaisen asian, onko jotain muuta, mitä urheilija salaa, esimerkiksi sellaista, joka voisi vaikuttaa myöhemmin ja joka pamahtaisi myös valmentajan silmille? Järvinen sanoo.

