Arvoesineiden varastaminen Ranskan kuuluisimmasta museosta Louvresta on nostanut esiin kiusallisia kysymyksiä.
Kuinka hyvin maan mittaamattoman arvokkaita kulttuuriperintöesineitä suojellaan? Kuinka varkaat saivat vietyä mennessään kruunuja ja jalokivikoruja? Miten 73 000 neliömetrin kokoinen museo voi suojella kymmeniätuhansia esineitä?
Ranskan hallituksen mukaan viranomaiset olivat jo ennen sunnuntain tapahtumia aloittaneet Louvren turvatoimien arvioinnin. Työntekijäliitot ovat valittaneet, että turvallisuudesta huolehtivien työntekijöiden määrää on vähennetty.

Varoituksia jo vuosikymmeniä sitten
Louvren silloinen johtaja Pierre Rosenberg varoitti museon hauraista turvatoimista jo vuonna 1998, kun museosta varastettiin maalaus keskellä päivää. Nykyinen johtaja Laurence des Cars aloitti tehtävässään vuonna 2021, ja hän pyysi Pariisin poliisia tekemään museosta turvallisuusselvityksen.
Kulttuuriministeri Rachida Dati sanoi sunnuntaina, että selvityksen myötä saatuja suosituksia aiotaan alkaa toteuttaa. Hän ei tarkentanut sanomisiaan, eikä Louvre ole kommentoinut asiaa uutistoimisto AFP:lle.
Kulttuuriministeriön lausunnon mukaan gallerian ikkunoihin yhdistetyt hälyttimet alkoivat hälyttää, kun varkaat tunkeutuivat ikkunasta sisälle museoon. Ministeriö on kuvaillut murtautumista nopeaksi ja brutaaliksi.
