Love Island Suomeen kuuden naisen joukossa saapuva Roosa on jo entuudestaan tuttu Tommyn kanssa.
Love Island Suomi -villan arki järkkyy tällä viikolla erittäin yllättävällä tavalla, kun villan kuusi naista siirtyvät muutamaksi päiväksi "varavillaan" ja heidän tilalleen rakkauden saarelle saapuu kuusi aivan uutta kaunotarta.
Kuusikon joukosta löytyy 18-vuotias ensihoitajaopiskelija Roosa, joka on kotoisin Imatralta mutta muuttanut muutama viikko sitten Turkuun opintojen perässä.
Roosa on ollut suurin piirtein kahden vuoden ajan sinkkuna ja on erittäin valmis löytämään elämänsä rakkauden.
– Seurustelin kahden vuoden ajan minua viisi vuotta vanhemman miehen kanssa. Asuimme silloin yhdessä, ja ehkä kun on asunut kaksi vuotta toisen kanssa, niin nyt kaipaa sitä yhteistä arkea jonkun kanssa.

Roosan unelmien mies olisi hauska ja kunnioittava herra, joka on rehellinen ja kohtelee puolisoaan hyvin. Nainen kertoo kohdanneensa sinkkuvuosiensa aikana jos minkälaisia naistenpyörittelijöitä, mitä hän ei hyväksy lainkaan.
Itseään Roosa kuvailee vahvatahtoiseksi, tuliseksi sekä hauskaksi persoonaksi, jonka kanssa pystyy keskustelemaan asioista.
– Koska olen nuori, voisi kuvitella etten ole kypsä. Vaikka omasta mielestäni olen paljon kypsempi kuin monet paljon vanhemmat miehet.

