Tämänvuotisessa STT:n lukiovertailussa ruotsinkieliset lukiot menestyivät jälleen huomattavan hyvin.
Vertailun 345 lukiosta vain 33 on ruotsinkielisiä, mutta suurten lukioiden kärkikymmenikköön niistä löysi tiensä 7 ja pienten kärkikymmenikköön 4.
Suurten lukioiden vertailu ei tuonut yllätyksiä: Turun Katedralskolan pitää kärkisijaa jo neljättä vuotta. Pienistä lukioista ykkössijalta löytyy porilainen Björneborgs svenska samskola, joka oli kevään vertailussa kakkossijalla.
8:02Nuoria vaivaa paitsi oppimisvaje myös hyvinvointivaje – Lukiolaisten liitto vaatii tukiopetuksen lisäämistä kouluihin (30.8.2021)
STT:n syksyn vertailussa verrataan vuoden aikana ylioppilastutkinnon suorittaneiden yo-kokeiden tuloksia heidän ikäluokkansa peruskoulun päättötodistusten keskiarvoihin.
Ruotsinkielisten menestyksen syitä ei tarkalleen tiedetä
Ruotsinkielisten lukioiden yliedustuksen syistä vertailun kärjessä ei ole tiettävästi tutkimustietoa. Selitykseksi on tarjottu ainakin mahdollista eroa kielitaidossa: useimmat ruotsia äidinkielenään puhuvat osaavat suomea paremmin kuin suomenpuhujat ruotsia.
Lisäksi ruotsi on muun muassa englannin ja saksan sukulaiskieli, mikä voi helpottaa näiden kielten oppimista.Toiseksi vaikuttavaksi tekijäksi on arvioitu sitä, että ruotsinkielisiä oppilaitoksia on vähemmän kuin suomenkielisiä, joten tietyn paikkakunnan ruotsinkieliset lukiolaiset ovat todennäköisesti tunteneet valtaosan toisistaan jo aiemmilla koulutusasteilla.
