Etelä-Amerikasta on kantautunut hyviä uutisia sammakoiden rakkausrintamalla. Maailman "yksinäisimmäksi" tituleerattu sammakko Romeo on vihdoin löytänyt kumppanin. Aiheesta uutisoivat muun muassa BBC ja The Guardian.
Telmatobius yuracare -sammakko Romeon uskottiin olevan viimeisimpiä uhanalaisen sammakkolajin edustajia maapallolla. Siksi se onkin joutunut elämään viimeiset 10 vuotta yksinäisyydessä suojelukeskuksessa Boliviassa.
Nyt Romeolle on kuitenkin löytynyt Julia – sammakko on saamassa kumppanin ja ystäviä vuosikymmenen yksinäisyyden jälkeen.
Bolivian pilvimetsään tehdyllä tutkimusmatkalla löytyi viisi Telmatobius yuracare -sammakkoa, kaksi naarasta ja kolme urosta. The Guardianin mukaan reilut 21 000 euroa maksaneet etsinnät katettiin lahjoitetuilla varoilla, joita kerättiin Romeon hoitajien sammakolle perustaman deittiprofiilin avulla.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
"Nyt varsinainen työ alkaa"
Nyt tarkoituksena on, että uhanalainen sammakkoeläinlaji saadaan lisääntymään ja sitten vietyä takaisin luontoon.
– Nyt varsinainen työ alkaa – me tiedämme, miten huolehtia tästä lajista vankeudessa, mutta nyt aiomme oppia sen lisääntymisestä, sanoo Teresa Camacho Badani, joka johti tutkimusmatkaa.
