Romeo-manaatti on saavuttanut huiman iän.
Floridassa sijaitsevassa merieläinpuistossa on tehty historiaa. Puistossa elävä Romeo-manaatti on saavuttanut kunnioitettavan 71 vuoden iän.
Romeon ennätysikä on nyt vahvistettu myös Guinness World Recordsin, eli Guinnessin ennätysten kirjan taholta. Tarkemmin Romeo on Lamantiini (Trichechus manatus), joka on yksi manaattilajeista.
Gulfarium Marine Adventure Park -merieläinpuiston mukaan manaatit voivat elää 50–60-vuotiaiksi, mutta Romeo-vaari on kypsässä iässään tiedettävästi ainutlaatuinen.
Romeo eli elämänsä alkutaipaleen vapaudessa. Eläin tavattiin ensimmäisen kerran vuonna 1957, jolloin manaatin iäksi arvioitiin kahdesta viiteen vuotta.
Toisin sanoen Romeon tarkka ikä ei ole tiedossa, vaan eläin voi olla vielä joitain vuosia vanhempi kuin varmistettu 71 vuoden ikä.
Romeo saapui nykyiseen asunipaikkaansa, Gulfarium-keskukseen kesäkuussa 2025. Manaattivaari oli kärsinyt aiemmin erilaisista terveysongelmista, ja sitä oli hoidettu ZooTampa-eläintarhan tiloissa.
Romeo ehti asua aiemmin myös muun muassa miamilaisessa merieläinkeskuksessa.
Jo tuolloin Romeosta puhuttiin maailman vanhimpana manaattina. Mediatietojen mukaan Romeo on viettänyt suuren osan elämästään jollain tapaa ihmisen hoteissa.


