Salla pelasti keskosena syntyneen vasikan, jonka nimeksi annettiin Eeppinen sen suuren persoonan vuoksi.
Ristiinalainen karjanhoitaja Salla Husu otti helmikuussa kotiinsa pienen keskosena tuttavan maitotilalle syntyneen vasikan. Vasikka syntyi kuukauden etuajassa ja painoi vain 17 kiloa. Normaalisti vasikat painavat syntyessään 35–50 kiloa.
Maitotilalla vasikalla ei olisi todennäköisesti ollut tulevaisuutta.
– Ajattelin, että nyt on aikaa ja kokemusta, joten kokeiltiin, jääkö se henkiin, Husu kertoo MTV Uutisille päätöksestään antaa keskosvasikalle mahdollisuuden selviytyä vaikeasta alusta huolimatta.
Lue myös: Herrasmieshärkä Sipuli muotoilee itse omat otsakiehkuransa – katso taidonnäyte videolta
Ensiaskeleet kodin lämmössä
Eeppinen asui ensimmäiset viikot Husun perheen kotona.
Alku ei ollut helppo. Vasikka alkoi pian kotiuduttuaan puuskuttaa ja tarvitsi eläinlääkärin hoitoa.
Alun perin vasikka piti pistää syksyn tullen lihoiksi, mutta se on kerännyt lyhyen elonsa aikana jo kunnioitettavan määrän seuraajia sosiaalisessa mediassa. Myös Sallan perheen nuorimmainen on ehtinyt syvästi kiintyä Eeppiseen erikoisen lauman jäsenenä.
– Ei se nyt ihan heti ole lähdössä pakastimeen, Husu lupailee.
