Keisarileikkauksella syntyneiden lasten määrä on 15 vuodessa miltei kaksinkertaistunut, kertoo tuore Lancet-tiedelehdessä julkaistu raportti. Keisarileikkaus ei ole riskitön, vaikka moni nainen valitsee sen alatiesynnytykseen liittyvien pelkojen vuoksi.
VIDEO: Tiesitkö, että liiallinen liikunta heikentää hedelmällisyyttä? Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri kertoo, mitkä muut asiat tekevät hallaa hedelmällisyydelle.
Maailman terveysjärjestön (WHO) sekä Unicefin keräämän datan perusteella vuonna 2015 maailmassa tehtiin miltei 30 miljoonaa keisarileikkausta. Vuonna 2000 keisarileikkausten avulla syntyi 16 miljoonaa lasta.
Aineisto on kerätty 168 maasta ja kattaa 98 prosenttia maailmanlaajuisesti tapahtuneista synnytyksistä.
Suomessa keisarileikkauksia tehdään verrattain vähän
Time-lehti huomauttaa, että keisarileikkausten räjähdysmäinen lisääntyminen kertoo osin siitä, että yhä useampi nainen synnyttää lääketieteellisen valvonnan alla. Sairaaloissa ja terveysasemilla keisarileikkauksen tekeminen on mahdollista.
Terveysasemien puute näky esimerkiksi Länsi- ja Keski-Afrikassa, joissa keisarileikkausten määrä nousi 15 vuoden aikana vain reilun prosentin – 3 prosentista 4,1 prosenttiin. Itä- ja Etelä-Afrikassa keisarileikkausten määrä hyppäsi samassa ajassa 4,6 prosentista 6,2 prosenttiin.
Afrikan luvut ovat varsin maltillisia verrattuina Latinalaisen Amerikan ja Karibian vastaaviin. Vuonna 2000 alueella asuvista naisista 32,3 prosenttia synnytti keisarileikkauksen avulla. Vuonna 2015 luku osuus oli kasvanut jo 44,3 prosenttiin. Pohjois-Amerikassa keisarileikkausten määrä kasvoi tutkimusaikana 24,3 prosentista 32 prosenttiin.


