Austinissa, Yhdysvalloissa ajettiin Suomen aikaa myöhään lauantai-iltana F1-kauden 17:s ja kuudenneksi viimeinen aika-ajo.
SEURANTA: Näin Yhdysvaltojen GP:n aika-ajo eteni – MTV Urheilu seurasi hetki hetkeltä
LUE MYÖS: Mercedeksen suoravauhdin taustalta paljastui mielenkiintoinen yksityiskohta – ikivanha innovaatio yllätti Red Bullin housut kintuissa: "Kannattaisi käydä vähän perusasioita läpi"
Paalupaikan valtasi Red Bullin Max Verstappen, joka oli 0,209 sekuntia nopeampi kuin toiseen ruutuun yltänyt Mercedeksen Lewis Hamilton. Paalupaikka oli Verstappenille jo yhdeksäs tällä kaudella.
Kyseessä on ensimmäinen kerta vuoden 2013 jälkeen, kun Yhdysvaltain GP:n paalupaikalle yltää joku muu kuin Mercedes-kuljettaja.
Verstappenin tallikaveri Sergio Pérez ajoi jopa kauden parhaan aika-ajonsa. Pérez oli viimeisen osion ensimmäisten vetojen jälkeen kiinni paalupaikassa, mutta taipui lopulta Verstappenille 0,224 sekunnilla ja sijoittui kolmanneksi.
Valtteri Bottas jäi neljänneksi (+0,565), mutta hän starttaa sunnuntain kilpailuun vasta yhdeksännestä ruudusta moottorivahdoksesta seuraavan rangaistuksen johdosta.
Kimi Räikkösen aika-ajo sujui vieläkin surkeammin. Räikkönen sai Alfa Romeollaan aikaiseksi vain yhden vertailukelpoisen kierrosajan, ja sekin oikeutti vasta 18. sijaan. Taakse jäivät ainoastaan molemmat Haas-kuljettajat. Tallikaveri oli avausosiossa lähes neljä kymmenystä Räikköstä nopeampi, ja italialainen oli lopulta 13:s.

