Max Verstappenin hurja pistekeskiarvo alkukauden F1-kisoista on nostanut hänet tulostehtailussa jo Michael Schumacherin ylivoimaisimman kauden edelle. Mestaruutta hän ei kuitenkaan pysty varmistamaan vielä hetkeen.
Verstappen ajoi sunnuntaina jo kauden yhdeksännen voittonsa 11 ajetusta osakilpailusta. F1-historiassa on nähty toki melkoista dominointia ennenkin. Michael Schumacher ehti ajaa kaudella 2004 peräti 12 voittoa kauden 13 ensimmäisestä kisasta.
LUE MYÖS: Lando Norris rikkoi Max Verstappenin pokaalin – tämä suoritus aiheutti pystin särkymisen
Schumacherin huippukauteen mahtui tosin mukaan yksi keskeytys. Kun verrataan Schumacherin keräämää pistepottia kaikista tarjolla olleista pisteistä tuon putken aikana, Ferrari-kuski napsi niistä 92,3 prosenttia.
Verstappen on tällä kaudella vienyt 11 ensimmäisestä kisaviikonlopusta, joissa pisteitä jaetaan nykyisin myös kisan nopeimmasta kierrosta ja satunnaisista sprinttilähdöistä, pisteet kotiin hurjalla 93,0 prosentin varmuudella.
Tarjolla olleesta 302 pisteen maksimimäärästä Verstappen on onnistunut viemään peräti 281.
Milloin Verstappen voi varmistaa mestaruutensa?
Schumacherin dominointi koki vuonna 2004 pienen notkahduksen hänen voitettuaan loppukaudesta enää yhden kauden viidestä viimeisestä. Saksalainen oli kuitenkin varmistanut mestaruutensa jo neljä kisaa ennen kauden loppua Belgian GP:n kakkostilallaan.
Tuo ei kuitenkaan ollut Schumacherille aikaisin vaihe, jolloin hän pääsi urallaan juhlimaan mestaruutta. Kaksi vuotta aiemmin, kaudella 2002 Schumi varmisti mestaruutensa jo heinäkuussa alussa kauden 11. osakilpailussa Ranskassa. Tuolloin kalenteriin kuului vain 17 kisaa.



