George Russell on esittänyt kylmäävän väitteen F1-kilpakumppaninsa Max Verstappenin sanomisista.
Neljännen perättäisen maailmanmestaruutensa jo varmistanut Red Bullin Max Verstappen sai viikonloppuna Qatarin GP:n aika-ajoista yhden lähtöruudun rangaistuksen, joka pudotti hänet paalupaikalta Mercedeksen George Russellin taakse kakkosruutuun.
Russell raportoi tuolloin Verstappenin liian hitaasta ajelusta ennen ratkaisevaa aika-ajokierrosta. Alankomaalaistähteä tämä sieppasi. Hän sanoi voittamansa kilpailun jälkeen, että hän menetti kaiken kunnioituksen Russellia koskaan. Verstappen kertoi, ettei "ole koskaan nähnyt kenenkään yrittävän saada toista kuseen niin kovaa".
"V***n pääni seinään"
Kierrokset ovat nousseet, kun nyt on nostettu esiin Russellin väite Verstappenin sanomisista.
– Pidän kaikkea melko ironisena, kun lauantai-iltana hän sanoi aikovansa tarkoituksella törmätä minuun ja panna v***n pääni seinään, brittikuljettaja kertoi medialle.
Russell luonnehti Verstappenin kommentteja "täysin epäkunnioittaviksi ja tarpeettomiksi".
"Ei ole totta"
Verstappen on kiistänyt lausuneensa moista.
– Se ei ole totta. En sanonut sitä niin, hän kommentoi De Telegraafin mukaan.
– Hän liioittelee taas. Tiedättekö, mitä en kestä? Tapaa, jolla hän hyökkää kimppuuni johtajien kanssa ja käyttäytyy sitten seuraavana päivänä kuin mitään ei olisi tapahtunut, taputtaen minua olkapäälle. Ajattelen, että "pysy kaukana minusta".


