Media-alan vaikuttajat peräänkuuluttavat perusteluita poliitikkojen mediakritiikille. Esimerkiksi ministerit eivät voi vaikutusvaltaisen asemansa takia puhua mitä tahansa, vaan heidän pitää pystyä perustelemaan väitteensä. Näin arvioivat Journalistiliiton, Julkisen sanan neuvoston ja Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtajat.
Elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.) väitti maanantaina Ylen Ykkösaamussa ja A-studiossa, että Suomessa on toimijoita, jotka levittävät kansainväliselle medialle virheellisiä väitteitä Suomen hallituksesta. A-studiossa hän sanoi, että Twitterissä näin toimivat eräät tutkijat, some-aktiivit ja toimittajat.
Viime viikolla Rydman kirjoitti Twitterissä, että "Suomessa media ja oppositio ovat asiattomalla leimaamisellaan kilvan tuottaneet aineistoa Putinin propagandan käyttöön".
Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja Jouni Kemppainen muistuttaa, että ministereillä, kuten kaikilla muillakin, on oikeus kyseenalaistaa tutkijoiden ja median toimintaa.
– Olisi kansalaisyhteiskunnan ja demokratian näkökulmasta parasta, että väitteet pystyttäisiin mahdollisuuksien mukaan yksilöimään ja perustelemaan. Nyt ei näytä siltä, Kemppainen sanoo STT:lle.
Hän pitää Rydmanin väitteitä omituisina. Ne kertovat hänen mukaansa erityisesti perussuomalaisten vaikeasta ja sekavasta alkutaipaleesta hallituksessa.
Poliitikoilla suuri vastuu puheistaan
Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Eero Hyvönen muistuttaa, että johtavilla poliitikoilla on suuri vastuu puheistaan. Ne vaikuttavat yhteiskunnan toimivuuteen.
– Jos heidän toimintansa johtaa tilanteeseen, jossa yhteiskunnan ilmapiiri kiristyy entisestään, saattaa se olla tulevaisuuden kannalta aika huono juttu, Hyvönen sanoo.
Hyvönen pitää erityisen riskialttiina, jos kansalaisten luottamus mediaan heikkenee. Tällä voi olla vakavia käytännön seurauksia muun muassa kriisitilanteissa.